Aveon hankekehittäjänä L&T:n Eteläportin uusissa toimitiloissa
Guest User Guest User

Aveon hankekehittäjänä L&T:n Eteläportin uusissa toimitiloissa

L&T Teollisuuspalvelut Oy:lle on rakenteilla Jyväskylän Eteläporttiin uudet, 2400 neliön toimitilat. Yhtiön toimintoja ovat mm. prosessipuhdistus, viemärihuolto, vaaralliset jätteet ja ympäristörakentaminen. Loppukesästä 2021 valmistuviin tiloihin sijoittuu n. 30 työntekijää ja kymmenkunta toimihenkilöä. Eteläportti on L&T:lle logistisesti hyvä paikka, josta on hyvät yhteydet useaan heidän työkohteeseen. Tämä edesauttaa myös oleellisesti yhtiön tavoitetta hiilineutraalista toiminnasta.

Lue lisää
Aveon  kehittämässä Jyväskylän Matkakeskusta – JHS Kiinteistöt Oy toimistotilojen ensimmäiseksi käyttäjäksi
Guest User Guest User

Aveon kehittämässä Jyväskylän Matkakeskusta – JHS Kiinteistöt Oy toimistotilojen ensimmäiseksi käyttäjäksi

Sijoitusasunnot.comia luotsaava JHS Kiinteistöt Oy valitsi itselleen uudet vuokratilat Jyväskylän Matkakeskuksesta. Yrityksen tilat toteutetaan rakennuksen ylimpään kerrokseen siellä aiemmin toimineen kuntokeskuksen paikalle. Kaikkiaan 280 neliötä uudistetaan täysin moderneiksi toimistotiloiksi, ja kiinteistöalan toimijana JHS Kiinteistöt vastaa itse remontin toteuttamisesta.

Lue lisää>>

Lue lisää
Toimitilamarkkina vilkastuu yrityksien katseiden kääntyessä tulevaan
Guest User Guest User

Toimitilamarkkina vilkastuu yrityksien katseiden kääntyessä tulevaan

Uusi vuosi on käynnistynyt niin talouden kuin muunkin yhteiskunnan toiminnan osalta poikkeuksellisissa merkeissä. Vuosi 2020 oli myös kiinteistöliiketoiminnan näkökulmasta erityinen ja muutokset markkinassa tulevat näkymään vielä pitkään. Alkuvuoden perusteella Aveon ennustaa niin kiinteistökaupoissa kuin toimitilavuokrauksessakin lisääntyvää aktiviteettia.

Lue lisää

Lue lisää
Aveon korkeimpaan luottoluokkaan
Miska Puustinen Miska Puustinen

Aveon korkeimpaan luottoluokkaan

Suomalaisyrityksistä ainoastaan 2,8 % kuuluu korkeimpaan luottoluokkaan AAA. Aveon Advisors on yksi niistä! Luottoluokkia on seitsemän. Vaatimuksena korkeimpaan luottoluokkaan pääsemiselle ovat mm. keskimääräistä huomattavasti paremmat talouden tunnusluvut, positiivinen tausta ja maksukäyttäytyminen sekä riittävä toiminnan volyymi. AAA-luokitus on osoitus yrityksen hyvästä luotettavuudesta.

Lue lisää
Aveonin tiimi vahvistui Miska Puustisella
Guest User Guest User

Aveonin tiimi vahvistui Miska Puustisella

Miska ottaa vetovastuun Aveonin toimitilavuokrauksen palveluista sekä osallistuu myös kiinteistökauppoihin. Pitkän kokemuksen kiinteistönvälityksestä omaava Miska siirtyi Aveonille OP Kodilta. Jatkossa Aveon pystyy palvelemaan Sinua entistä laajemmalla palvelukokonaisuudella, olitpa sitten myymässä, ostamassa, vuokraamassa tai kehittämässä kiinteistöä.

Lue lisää
Jalka kaasulla koronasta huolimatta
Guest User Guest User

Jalka kaasulla koronasta huolimatta

Kiinteistömarkkinan epävarmuustekijöistä huolimatta tai sen ansiosta, nykyinen markkinatilanne tarjoaa hyviä ostomahdollisuuksia rohkeille toimijoille. Aveon toimi myyjän (Royal House Oy) neuvonantajana kaupassa, jossa Samla Capitalin Samla Toimitilat II -rahasto osti Kiinteistö Oy Jyväskylän Ylistönmäentie 33 osakekannan. Kiinteistössä on vuokrattavaa tilaa 4428 neliömetriä.

Lue lisää
Vuosi 2019 lopuillaan, on aika kiitosten ja joulutoivotusten. Katseet alkavaan vuoteen.
Guest User Guest User

Vuosi 2019 lopuillaan, on aika kiitosten ja joulutoivotusten. Katseet alkavaan vuoteen.

Suuret kiitokset asiakkaillemme kuluneesta vuodesta sekä tekemästämme yhteistyöstä! Olemme yhdessä tehneet vuodesta 2019 menestyksekkään ja myös näkymät alkavaan vuoteen ovat erinomaiset. Tulemme julkaisemaan lisätietoa näistä onnistumisista heti alkuvuodesta. Tunnelmallista joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta toivottaen Aveonin Markot.

Lue lisää
Guest User Guest User

Jyväskylän kaupunki on myöntänyt Aveonille 5000 € arvoisen yrityspalvelusetelin

Yrityspalveluseteli on Jyväskylän kaupungin elinkeinoyksikkö Business Jyväskylän palvelu jyväskyläläisille kasvu- ja kehittämishaluisille yrityksille ja yrittäjille, joiden yritys tai toimipaikka sijaitsee Jyväskylän kaupungin alueella. Syksyn haussa yrityspalveluseteliä haki kaikkiaan 150 yritystä, joista Aveon oli yksi 38:sta setelin saaneesta.

Lue lisää
Aveon Elite-rahaston neuvonantajana
Guest User Guest User

Aveon Elite-rahaston neuvonantajana

Toimimme neuvonantajana kaupassa, jossa K-Rauta Tourutornin kiinteistö myytiin paikallisille sijoittajille Jyväskylässä. Aveonin toimeksiantajana toiminut Elite Alfred Bergin rahasto (Elite Kiinteistökehitysrahasto I Ky) omisti kiinteistön neljä vuotta. Jyväskyläläisen Finanssineliö Oy:n neljä omistajaa ostivat 7.100 m2 rakennuksen ja yli 1,7 hehtaarin tontin. Kiinteistöllä on rakennusoikeutta jäljellä n. 7.000 k-m2 ja ostajat näkevät hyvällä paikalla sijaitsevan tontin tulevaisuuden kehityskohteena. 

Lue lisää
Guest User Guest User

Elite Alfred Berg lisää omistustaan Laptin Kuopion Portti -hankkeessa

Aveon toimi myyntineuvonantajana myös toisessa Kuopion Portti -hankkeen kaupassa, jossa Rakennusliike Lapti möi Kuopion Portin pysäköintitalosta liki 90 pros. osuuden (486 pysäköintipaikkaa) Elite Alfred Berg Vuokratuotto Erikoissijoitusrahastolle. Rahasto sopi maaliskuussa 2019 Kuopion Portin ensimmäisen vaiheen liike- ja toimistokokonaisuuden ostamisesta Laptilta.

-Kuopion Portista tulee valmistuessaan helmikuussa 2020 Vuokratuotto-rahaston suurin sijoituskohde, Elite Alfred Bergin kiinteistövarainhoidosta vastaava johtaja Jaakko Ristola sanoo.

Lue lisää